keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Spitzillä agilitya Keski-Suomessa

Agility on viimeisen kymmenen vuoden aikana nostanut päätään.

Rotukirjo on kaventunut pääasiassa bordercollieihin ja borderterriereihin sekä shetlanninlammaskoiriin, mutta ilokseni joukkoon mahtuu joitain mittelspitzejä, japaninpystykorvia sekä kleinspitzejäkin.



 Agilitya Keski-Suomessa voi harrastaa yksityisellä tai seuratasolla. Yksityisellä puolella agilitya voi harrastaa myös valmennustyyppisesti.

Agility on mukava, koukuttava yhteistyötä kehittävä harrastus, mutta aloittaessaan harrastamaan agilityä on otettava joitain asioita huomioon:

- Agility kuormittaa koiraa, erityisesti jos hyppytekniikka on huono (myös pienet koirat tarvitsevat lihashuoltoa)
- Jos agilitya alkaa harrastaan aktiivisemmin, kannattaa tutkituttaa koiransa, jottei kuormita esim. luksoituvia polvia
- Agilityä ei tarvitse harrastaa kilpailuajatuksella, vaan ihan koirakon omaksi iloksi. Siitä huolimatta esteet tulee opettaa koiralle, niin että koira osaa suorittaa ne turvallisesti
- Agilitytreenit vaativat aikaa, sillä treeniajan lisäksi aikaa pitää järjestää alku- ja loppujäähdyttelyihin

Spitzin kanssa harrastaessa kannattaa heti alusta asti kiinnittää huomiota vauhtiin, motivaation pysymiseen sekä irtoomiseen! :)

Kannattaa kokeilla agilityä, jos vain mahdollista, saatat jäädä koukkuun! :)





Ensimmäisiä kertoja kontakteja tehdessä koirasta kannattaa ottaa tukeva ote, jotta koira suorittaa esteet turvallisesti eikä pääse hyppäämään alas. Jos koiralle löytyisi kotoa valjaat, on ne agilitya aloittaessa paljon parempi vaihtoehto kuin panta.


Kontaktiopetuksessa on kaksi vaihtoehtoa: stoppikontakti tai juoksukontakti. 

Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Aloittelevan koirakon kannattaa valita onoff-kontaktit, koska toimivien juoksukontaktien opettaminen on haastavaa ja helposti opettaa koiralle vääränlaisen tavan suorittaa kontakti. :)





Jyväskylän alueella agilitya voi harrastaa mm. seuraavissa paikoissa:

seuroja:
- Jyväskylän Agility Team
- Laukaan Koiraharrastajat
- Muuramen Seudun Kennelkerho

yksityisiä:
- Haukkuvaara
- Taitavat tassut

Jos sinulla on jotain kysyttävää agilitystä koirasi kanssa, niin laittele sähköpostia ksspitzit@gmail.com.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti